Sandvikin rouhin vauhdittaa edistystä Etelä-Koreassa
- Aiheet:
- Asiakastarinat
- Julkaistu:
- 18 elokuuta 2025
- Teksti
- Jamback Media AB
- Kuvat
- Jamback Media AB
Soulin vilkkailla laitamilla, Anyangin kaupungissa, mullistava infrastruktuurihanke raivaa hiljaa tietä kallioperän läpi. Kyseessä ei ole mikään tavallinen louhintaoperaatio, vaan eteläkorealaisen rakennusjätin, SK Ecoplantin johtama rohkea hanke, jota vauhdittavat Sandvikin edistyksellinen MT720-rouhin ja teknologia. Yhdessä ne muuttavat tapaa louhia tunneleita Koreassa.
Haastava maaperä kasvavan kaupungin alla
Indeokwon-Dongtan-ratahankkeen kaksiraiteisen rautatien pituus on yli 2,3 kilometriä, ja yksi teknisesti vaativimmista osuuksista sijaitsee suoraan kahdeksankaistaisen päätien alla. Värähtely- ja melutasot oli ehdottomasti minimoitava, jotta yläpuoliselle kaupunkiympäristölle ei aiheutuisi häiriöitä. Vielä haastavammaksi asian teki se, että tiimin oli louhittava sekalaisten maalajien, muunmuassa jopa yli 100 MPa:n lujuisen kovan kiven läpi.
"Hanke sijaitsee kaupunkialueella, ja meidän oli louhittava tunneli vilkkaasti liikennöidyn tien alle. Sen vuoksi oli erittäin tärkeää ottaa melu ja värähtely huomioon", sanoo SK Ecoplantin johtaja ja geotekninen insinööri Jun-Won Eom.
Indeokwon-Dongtan-rautatiehanke
Sijainti: Anyang, Soulin pääkaupunkiseutu, Etelä-Korea
Tunnelin pituus: 2,3 kilometriä (1,3 kilometriä louhitaan rouhimalla)
Kallion lujuus: > 100 MPa
Kone: Sandvik MT720 (hankittu kunnostettuna Australiasta)
Edistyminen: 600 metriä louhittu, 700 metriä jäljellä
Päähyödyt: Alhaiset melu- ja värähtelytasot, hyvä tarkkuus, turvallisuus
SK Ecoplant ja Sandvik rakentavat tiimityön, huipputeknologian ja yhteisen vision kautta pohjaa tulevaisuuden kalliorakentamiselle Koreassa – metri kerrallaan.
Projektissa käytetty Sandvik MT720 ei ole aivan tavallinen kone. Se oli aiemmin käytössä menestyksekkäästi Australiassa, jonka jälkeen se kunnostettiin, hienosäädettiin ja lähetettiin sitten uusiin tehtäviin Koreaan. Tällainen kestävyysnäkökulma tuo lisäarvoa jo ennestään tehokkaaseen ratkaisuun.
"Olemme hyvin ylpeitä laitteesta", sanoo Daniel Forcher, Sales Area Support Manager Tunneling Sandvikilla. "Se pystyy louhimaan jopa 140 MPa:n lujuista kalliota, ja lisäksi siinä on patentoitu ohjausohjelmisto, jota mikään muu toimittaja maailmassa ei pysty tarjoamaan."
“Osallistuin koulutukseen tietämättä mitään, mutta koulutuksen jälkeen laitteiden toiminta auttoi valtavasti.”
Innovaatio kohtaa luotettavuuden – Sandvik MT720 tositoimissa
Sandvik MT720 on osoittautunut SK Ecoplantille käänteentekeväksi. Toiminta näin vaikeissa olosuhteissa vaatii raa'an voiman lisäksi myös älyä. Tässä Sandvikin ICUTROC®-louhintatekniikka ja sen kehittyneet automaatio-ominaisuudet ovat avuksi.
"Olin aluksi rehellisesti sanottuna peloissani", myönsi rouhimen operaattori Kim Hong-joo. "Mutta työskenneltyäni MT720:n kanssa tunsin suurta ylpeyttä. Tämä kone on tarkka ja tehokas. Se kommunikoi optisen järjestelmän kanssa ja nopeuttaa louhintaa."
Operaattoreiden perehdytystä nopeutti Itävallassa saatu simulaattori- ja teoriakoulutus. Hong-joon mukaan kone ei ole vain käyttäjäystävällinen, vaan myös turvallinen ja mukava käyttää: "Määrittelimme suunnitteluohjelman asetukset käyttökuntoon, kommunikoimme ja ajoimme automatisoidun ohjelman, joka osoittautui erittäin tarkaksi. Virheilmoitukset on hyvä nähdä selkeästi monitorilta."
Hyödyt eivät jää pelkästään operaattorin tyytyväisyyteen. Työmaapäällikkö Jun-Won Eomin kertoo: "Vaikka teriä kuluu paljon kovasta kivestä johtuen ja leikkuunopeudet ovat pieniä, MT720 on selviytynyt kaikista vaikeista olosuhteista."
“Kuukausi sitten etenimme peräti metrin tunnissa. Mielestäni tämä kone on maailman ykkönen.”
Todellista kumppanuutta
SK Ecoplantin ja Sandvikin välinen yhteistyö menee tavanomaista toimittaja-asiakassuhdetta pidemmälle. Sandvik on ollut aktiivinen yhteistyökumppani suunnitteluvaiheesta operaattoreiden koulutukseen ja paikan päällä tapahtuvaan huoltoon asti.
"Yhteistyö alkoi jo varhain. Suunnittelusta toteutukseen Sandvik tuki meitä osaamisellaan ja auttamalla paikan päällä." Jun-Won Eom
Sandvikin asiantuntijat vierailevat usein työmaalla avustamassa kunnossapidossa, ratkomassa ongelmia ja maksimoimassa laitteen käytettävyyden. "Aina kun meille tuli kysymyksiä konesita, soitto Sandvikille riitti ja kaikki ratkesi nopeasti. Siitä oli paljon apua." Operaattori Jin-kyo Seo
"Odotimme, että naapurustosta tulee paljon valituksia melusta, mutta Sandvik MT720:n osuudelta niitä ei tullut lainkaan. Ei yhden yhtä valitusta. Sen ansiosta pystyimme jatkamaan työskentelyä keskeytyksettä." Rakenneinsinööri Logan Ryu.
“Kone auttaa meitä työskentelemään nopeammin ja vähemmillä viiveillä. Se on yksi tärkeimmistä syistä siihen, että voitimme tämän hankkeen toisen vaiheen tarjouskilpailun.”
Katse eteenpäin: Malli tulevaisuuden tunnelilouhintaan kaupukialueilla
Kun 600 metriä on jo louhittu ja 700 metriä on jäljellä, hanke etenee sujuvasti. Sandvik MT720:n alhaisen melu- ja tärinätason ansiosta SK Ecoplant voi työskennellä yötä päivää ja pysyy aikatalussa turvallisuus- ja ympäristövaatimukset täyttäen.
"Uskon, että mekaanista louhintaa tullaan käyttämään Koreassa yhä enemmän, erityisesti kaupunkialueilla", Jun-Won Eom sanoi. "Sandvik on osoittanut, ettei se ole vain toimittaja, vaan myös luotettava kumppani, jolla on maailman parhaat koneet."
Tässä hankkeessa ei ole kyse vain aikataulujen noudattamisesta. Hanke asettaa myös uuden standardin kestävämmälle, tehokkaammalle ja yhteistyöhön perustuvalle maanalaiselle rakentamiselle.
"Jos joku kysyisi minulta, voisinko suositella tätä konetta, vastaisin epäröimättä, että se on erinomainen." operaattori Kim Hong-joo
Sandvik MT720/MT721:n tärkeimmät ominaisuudet:
- Vähennä huoltokustannuksia ja paranna tuottavuutta – järeärakenteinen kone ja optimoidut poikittaiset teräpäät käyttävät ICUTROC®-leikkaustekniikkaa kustannustehokkaaseen tunnelirouhintaan erilaisissa kallio-olosuhteissa, mikä lisää koneen käytettävyyttä ja vähentää huoltokustannuksia.
- Optimoi koneen käyttö – Erilaiset digitalisointivaihtoehdot lisäävät koneen monipuolisuutta mahdollistaen mm. etäkäytön sekä kaluston tietojen ja telemetriatietojen seurannan Racoon- ja SmartMate-ohjelmistoratkaisujen avulla.
- Puoliautomaattinen toiminta helpottaa operaattoreiden perehdytystä – CUTRONIC® mahdollistaa puoliautomaattisen louhinnan ja avustaa aloittelevia operaattoreita rouhimen käytössä ja optimoi näin asiakasarvon.