Siirry sisältöön
Back to Asiakastarinat

Kaivosautomaation edelläkävijä Etelä-Koreasta

Aiheet:
Asiakastarinat
Julkaistu:
18 elokuuta 2025
Teksti
Jörgen Andersson
Kuvat
Moa Carlsson

Etelä-Korean vuoristoinen itäosa tunnetaan ehkä parhaiten vuoden 2018 talviolympialaisista, mutta nyt siellä on myös maan ensimmäinen automatisoitu kaivosdumpperi. Dumpperi on osoittanut käyttöönotosta lähtien luotettavaksi ja kuljettaa maan pinnalle kalkkikiveä kuorman toisensa jälkeen.

Operaattori Jeon Young Jun ottaa kulauksen aamukahvistaan Toro TH545i -dumpperin kulkiessa tasaisesti kaivoksen tunneleita pitkin. Hän tietää, että automatisoitu ajoneuvo tekee työnsä turvallisesti ja sujuvasti, joten hän voi rentoutua ja seurata AutoMine-näyttöjään.

Ulkona on 15 astetta pakkasta, mutta täällä valvomossa on mukavan lämmintä. Ilman oven vieressä olevalla pöydällä lojuvaa suojakypärää ja seinällä olevaa Sandvikin kalenteria ei uskoisi, että tämä on kalkkikivikaivoksen valvomo. Se on yhtä siisti kuin mikä tahansa urbaani toimistotila.
Seongshin Minefieldin Toro TH545i on Etelä-Korean ensimmäinen automaattinen dumpperi. Se on herättänyt paljon kiinnostusta muissa kaivosyhtiöissä, jotka tulevat tutustumiskäynneille nähdäkseen ja oppiakseen, miten kone toimii.

Automaatio on muuttanut Jeon Young Junin työpäivää huomattavasti. Ennen hän vietti suurimman osan päivistään tavanomaisen dumpperin ohjaamossa ajellen ylös ja alas kaivoksen tunneleita. Nykyään hän istuu enimmäkseen mukavasti valvomon tuolissa ja valvoo työskentelyä näyttöruutujen kautta. Toistaiseksi hän operoi vain yhtä automatisoitua dumpperia, mutta muutaman kuukauden kuluessa mukaan tulee toinenkin Toro TH545i.

Dumpperin lähestyessä lastauslaituria Jeon Young Jun kertoo, kuinka helppoa AutoMine-järjestelmän käyttö oli oppia.

Operaattori Jeon Young Jun työskentelee SheongShin Minefieldin (SSMF) valvomossa.

"Ihmiset ovat erilaisia, mutta minulle se oli helppoa. Olin ajanut dumpperia manuaalisesti vuoden ajan ja tottunut koneeseen, joten kaikki tuntui aika helpolta, kun katselin ohjauspaneelia ensimmäistä kertaa. Ja koska tietokonepelit ovat minun sukupolvelleni tuttuja, minulle ei ollut vaikeaa operoida automatisoitua dumpperia, koska pidän teknologiasta. Kaiken kaikkiaan AutoMine-järjestelmän opetteluun meni kaksi päivää. Itse asiassa se oli minusta todella hauskaa", hän sanoo.

Automaatio-operaattori Jeon Young Jun seisoo Sandvik TH545i AutoMine -dumpperin edessä SheongShin Minefieldin (SSMF) kaivoksella.

"Korealaisten kaivosten ja myös meidän kaivosyhtiömme on lopulta siirryttävä kohti älykästä kaivostoimintaa ja automaatiota. Olemme ylpeitä siitä, että olemme edelläkävijöitä, ja odotamme, että automaatio lisää turvallisuutta ja tuottavuutta."

Sandvikin ja Seongshin Minefieldin välinen suhde alkoi, kun kaivosyhtiö päätti hankkia yhden DT912D-tunnelijumbon, yhden DD422i-peränporauslaitteen ja kaksi TH545i-dumpperia sekä AutoMine-järjestelmän. Käytettyään vuosikymmeniä muiden merkkien koneita Seongshin Minefield totesi Sandvikin olevan paras valinta alkavalle automaatiopolulle.

Seongshin Minefield

  • Kalkkikiven louhintaa vuodesta 1984
  • Yksi alan luotetuimpia toimijoita
  • Laaja valikoima kalsiumkarbonaattituotteita eri sovelluksiin ja eri teollisuudenaloille. Kalsiumkarbonaatti on esimerkiksi tärkeä lisäaine määrättyjen ominaisuuksien saavuttamiseksi paperi-, maali- ja muovituotteissa.

"Ajan myötä kaivostoiminta monimutkaistuu. Myös riskit kasvavat. Lyhyen aikavälin tavoitteemme on luoda perusta kestävälle ja turvalliselle kaivostoiminnalle. Tätä hanke vahvistaa, että Sandvikin koneissa turvallisuus on etusijalla. Meistä tuntui myös, että he näkivät paljon vaivaa, jotta ratkaisut vastaavat nimenomaan meidän tarpeitamme", Seongshin Minefieldin toimitusjohtaja Minwoo Hong kertoo. Itse kaivos sijaitsee Etelä-Korean itäosassa, Jeongseonin alueella, lähellä Pyeongchangia, jossa järjestettiin vuoden 2018 talviolympialaiset.

KOMIRin hankearviointiryhmän johtaja Seungwan Shon (vas.) ja Sandvikin myyntipäällikkö Jaeyeol Ju

Kaivoksen kalkkikiviesiintymä on erittäin rikas. Yhtiön tekemien arvioiden mukaan kalkkikiveä riittää 40 vuoden louhinnan jälkeen vielä 200 vuodeksi. Louhintamenetelmänä käytetään pilarilouhintaa, ja räjäytyksiä on päivittäin useita. Yritys työllistää noin 100 työntekijää ja johdon jäsentä, ja sen pääkonttori sijaitsee Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa.

Seongshin Minefieldin kunnianhimoiset turvallisuus- ja kestävyystavoitteet käyvät selväksi kaivosalueella jopa maallikolle. Sekä maanalaiset tunnelit ja louhinta-alueet että maan pinnalla sijaitsevat alueet ovat yllättävän puhtaita ja hyvin hoidettuja. Turvallisuus korostuu myös yhtenä tärkeimmistä syistä, kun toimitusjohtaja Minwoo Hong selittää, miksi yhtiö päätti ottaa käyttöön automatisoitua kalustoa.

"Ensinnäkin yksi henkilö voi ohjata suurinta osaa koneista – ja niin, että alhaalla kaivoksessa ei ole ketään. Turvallisuus on tärkeää kaikilla työpaikoilla, mutta kaivosyhtiölle on kaikkein tärkein asia. Turvallisuuden varmistamista pidetään olennaisena tehtävänä kestävän kaivostoiminnan kannalta", hän sanoo.

“Mielestäni olisi hienoa, jos kaivostemme turvallisuus voitaisiin varmistaa ottamalla käyttöön lisää AutoMine-järjestelmiä”

Valvomossa Jeon Young Jun seuraa, kuinka dumpperi lähestyy lastauspaikkaa. Noin kilometrin päässä kaivoksen sisäänkäynnistä dumpperi pysähtyy automaattisesti juuri oikeaan paikkaan, valmiina lastattavaksi kalkkikivellä. Dumpperin vieressä on lähes kaksimetrinen suojamuuri. Toisella puolella miehitetty lastauskone nostaa kauhansa muurin yli ja kaataa dumpperin lavalle juuri louhittua kalkkikiveä. Lavan täyttäminen vaatii lastauskoneelta noin kymmenen kierrosta, ja kun se on täynnä, Jeon Young Jun käskyttää dumpperin palaamaan maan pinnalle.

Jeon Young Jun operoi konetta valvomossa.

Kaivosautomaatio ei kiinnosta ainoastaan Seongshin Minefieldiä. Se on myös Korean hallituksen asialistalla, sillä hallituksen tavoitteena on tehdä maan kaivosteollisuudesta älykkään kaivostoiminnan edelläkävijä, jonka automaatioaste on korkea. Siksi valtion virasto KOMIR (Korean Mine Rehabilitation and Mineral Resource Corporation) on ollut mukana tukikumppanina Seongshin Minefieldin automatisoitujen dumppereiden hankinnassa.

Kalkkikivi

Kalkkikivi (kalsiumkarbonaatti CaCO3) on karbonaattinen sedimenttikivi ja tärkein kalkkiraaka-aineen lähde. Se koostuu pääasiassa kalsiitti- ja aragoniittimineraaleista, jotka ovat CaCO3:n eri kidemuotoja.

KOMIRin hankearviointiryhmän johtaja SeungWan Shon näkee kaivosautomaatiolle ja digitalisoinnille laajemminkin suuria mahdollisuuksia:

"Mielestäni kaivosteollisuuden tulevaisuuskuva liittyy tällä hetkellä ennen kaikkea koneisiin ja laitoksiin. Näemme kuitenkin suuria mahdollisuuksia myös tuotantoketjun loppu- ja alkupään digitaalisissa ratkaisuissa. Tällä hetkellä asetamme etusijalle kone- ja laitosinvestointien tukemisen, mutta keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä tuemme myös ohjelmistokehitystä 3D-kaivostoimintaa ja 3D-mallinnusta varten. Uskon, että tulevaisuudessa ohjelmistot ja laitteistot yhdistyvät yhä enemmän. Tämä auttaa meitä saavuttamaan tavoitteemme, joka on aidosti älykäs kaivostoiminta", hän sanoo.

SeungWan Shon on selvästi tyytyväinen yhteistyöhön Seongshin Minefieldin kanssa. Kummallakin osapuolella on vahva tahto nykyaikaistaa toimintaa uusilla ratkaisuilla, kuten hän asian ilmaisee.

"Rakennamme yhdessä mallikaivosta, ja nyt muut kaivokset vertaavat omaa toimintaansa Seongshin Minefieldiin."

Etelä-Korean kaivosteollisuus

Vuonna 2017 Etelä-Koreassa oli yksityisten ja valtionyhtiöiden omistuksessa yhteensä 375 aktiivista kaivosta (349 teollisuusmateriaaleja louhivaa, 21 metallikaivosta ja 5 antrasiittikaivosta), kun vuonna 2016 niitä oli 362. Kaivosteollisuus työllisti 6 715 henkeä (6 826 v. 2016).

Seongshin Minefieldin kaivospäällikkö Taekchol Kwon näyttää tyytyväiseltä selittäessään, miten automaattisen dumpperin reitti kaivoksessa ja sieltä pois suunniteltiin. Pinnalla, melko lähellä kaivoksen sisäänkäyntiä, dumpperi pysähtyy ja peruuttaa kaataakseen kiven murskainlaitoksen vieressä olevaan kasaan. Tarkkuus ja luotettavuus ovat ratkaisevia näissä toiminnoissa, ja Taekchol Kwon korostaa luotettavan ja asiantuntevan yhteistyökumppanin valintaa automatisoidun kaluston toimituksessa.

"Sandvik on toiminut pitkään monissa maissa. Tämän kokemuksen perusteella uskomme, että he pystyvät toimittamaan huippuluokan miehittämättömän järjestelmän. Heihin luotetaan, ja tämän luottamuksen vuoksi päädyimme valitsemaan Sandvikin", hän sanoo.

Hän korostaa myös turvallisuutta ja uskoo, että automaatio on tärkeää Etelä-Korean kaivosteollisuuden tulevaisuuden kannalta.

"Mielestäni olisi hienoa, jos kaivostemme turvallisuus voitaisiin varmistaa ottamalla käyttöön enemmän AutoMine-järjestelmiä", hän sanoo.

Auringon laskiessa puiden peittämien vuorten taakse Toro TH545i -dumpperi jatkaa väsymättä kulkuaan alas ja ylös kaivoksessa. Joka kierroksella se kuljettaa 45 tonnia raakakalkkikiveä maan pinnalle jalostettavaksi arvokkaiksi tuotteiksi.

Jeon Young Jun on juonut kahvinsa loppuun tältä päivältä, mutta hän tarkkailee edelleen dumpperin liikkeitä. Koska hän on automatisoitujen kaivoslaitteiden toiminnan edelläkävijä Etelä-Koreassa, hän tietää, että hänen jokapäiväinen työnsä herättää paljon kiinnostusta.

"Koska olen Korean ensimmäinen AutoMine-operaattori, minulla on hieman paineita, mutta aion jatkossakin tehdä parhaani, turvallisesti ja ilman vaaratilanteita", hän päättää.

Esillä tässä artikkelissa

Tags

Esittelyssä
Installation of the xCell Cyclops convergence monitoring system during underground mining operations
Asiakastarinat

Continuous convergence monitoring

As underground mines continue to push deeper, ground stresses rise and so do the safety challenges that come with them. Operators are increasingly looking for monitoring solutions that are not only accurate and dependable, but also simple to deploy and safe to operate in demanding environments.
Continuous convergence monitoring
Esittelyssä
Asiakastarinat

Smart drilling, consistent results

Taisei Corporation, one of Japan’s largest and most established general contractors, has been shaping the country’s infrastructure for more than 150 years. With major achievements across civil engineering, buildings, energy, and environmental solutions, Taisei is recognized for its technical innovation and commitment to safety and quality.
Smart drilling, consistent results
Tarvitsetko apua?

Keskustele asiantuntijoidemme kanssa siitä, miten voimme auttaa sinua jo tänään

We would like your consent

Sandvik and our vendors use cookies (and similar technologies) to collect and process personal data (such as device identifiers, IP addresses, and website interactions) for essential site functions, analyzing site performance, personalizing content, and delivering targeted ads. Some cookies are necessary and can’t be turned off, while others are used only if you consent. The consent-based cookies help us support Sandvik and individualize your website experience. You may accept or reject all such cookies by clicking the appropriate button below. You can also consent to cookies based on their purposes via the manage cookies link below. Visit our cookie privacy policy for more details on how we use cookies.