Siirry sisältöön
Takaisin osoitteeseen Asiakastarinat

Automaation sydän

Aiheet:
Asiakastarinat
Julkaistu:
18 elokuuta 2025
Teksti
Eric Gourley
Kuvat
Adam Lach

Juneau, Alaska. Lastauksen automatisointi on auttanut Coeur Alaskan syrjäistä Kensingtonin kaivosta parantamaan turvallisuutta ja tuottavuutta sekä pienentämään kustannuksia.

Coeur Alaskan Kensingtonin kaivoksen työntekijöiden työmatka kestää jopa kaksi tuntia yhteen suuntaan. Silti myös kaivoksen veteraanityöntekijät sanovat, että osittain veneelläkin taittuvan matkan maisemat ovat sen arvoisia.

Alaskan osavaltion pääkaupungista Juneausta lähtee kahdesti päivässä bussi, joka kuljettaa työntekijät 37 kilometrin matkan satamaan. 45 minuutin venematka Lynnin kanavaa pitkin tarjoaa upeat näkymät jylhille vuorenhuipuille, ja vuodenajasta riippuen matkalla voi nähdä valaitakin. Kaivoksen satamassa työntekijät nousevat toiseen bussiin, joka vie heidät kahdeksan kilometrin matkan soratietä pitkin kaivosalueelle.

Kensingtonin kaivoksen tavoittaa vain veneellä, vesitasolla tai helikopterilla. Se toimii pienellä, reilun 100 hehtaarin alueella Tongass National Forestissa, joka on Yhdysvaltojen suurin kansallismetsä. Keskimääräinen vuotuinen sademäärä alueella on yli 2500 mm, ja talvella kaivoksen pääsisäänkäynnin tuntumaan voi kertyä yli 3 metriä lunta.

“Automaation käyttäminen maanalaisen lastauskoneen ohjaamiseen oli hyvin jännittävää.”

Kultakaivoksen kaupallinen tuotanto käynnistyi vuonna 2010, ja miljoonan unssin virstanpylväs saavutettiin vuonna 2019. Vuonna 2005 hyväksytyn toimintasuunnitelmassa kaivoksen käyttöiäksi arvioitiin alun perin 10 vuotta 1 130 tonnin päivätuotannolla. Louhintaan ja jalostukseen tehtyjen parannusten ansiosta päivätuotanto voitiin nostaa 1 815 tonniin, ja jatkuvat investoinnit malminetsintään ja positiiviset tuotot pidensivät kaivoksen käyttöikää noin vuoteen 2025. Vuonna 2020 Coeur investoi 8,6 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria malminetsintään Kensingtonissa ja vuonna 2021 vielä 11 miljoonaa dollaria keskittyen kaivoksen käyttöiän pidentämiseen. Vuonna 2022 Coeur Alaska sai luvan lisätä rikastushiekan ja jätekiven varastointikapasiteettia, mikä on tarpeen kaivoksen käyttöiän pidentämiseksi ainakin vielä 10 vuodella.

Työntekijöiden on käytettävä kahta bussia ja venettä päästäkseen Coeur Alaskan syrjäiselle Kensingtonin kaivokselle.

Kaivoksen syrjäinen sijainti tarkoittaa ainutlaatuisia olosuhteita esimerkiksi sähköntuotannolle, kuormituksen hallinnalle sekä kaivoksen omalle pelastuspalvelulle. Kaikki osat, ruoka ja polttoaine saapuvat kerran viikossa Seattlesta proomulla, joten suunnittelu ja toimitusketjun logistiikka ovat olennaisen tärkeitä kaivoksen menestyksen kannalta.

Toiminnan tehostaminen auttaa kompensoimaan syrjäisestä sijainnista johtuvia korkeampia kustannuksia. Yksi tehokkaimmista ratkaisuista, jonka kaivos on ottanut käyttöön viime vuosina, on automaatio.

Toiminnan automatisointi sai alkusysäyksensä kaivoksen johdon vierailtua Sandvikin osastolla MINExpo INTERNATIONAL 2016 -messuilla.

"Ajatus siitä, että maanalaista lastauskonetta ei ohjaisikaan työntekijä kaivoksessa vaan automaatio, oli hyvin jännittävä", entinen toimitusjohtaja Mark Kiessling kertoo.

Kaivoksella oltiin aloittamassa kalustopäivityksiä ja tutkittiin samanaikaisesti useita automaatiojärjestelmiä. Operatiivinen johtaja Kyle Beebe toteaa, että Sandvikin tarjoamat edut, käyttöönoton helppous ja kustannukset suhteessa vaihtoehtoihin olivat ratkaisevia tekijöitä AutoMine-järjestelmän valinnassa.

"Valitsimme Sandvikin myös siksi, että järjestelmät olivat jo valmiina koneissa, eivätkä ne vaatineet jälkiasennuksia", hän sanoo.

Coeur Alaska hankki vuonna 2017 uusia Sandvikin koneita, muun muassa kaksi AutoMine-ratkaisulla varustettua 14-tonnista Sandvik LH514 -lastauskonetta. Beeben mukaan ensisijainen syy lastauskoneiden automatisointiin Kensingtonissa oli turvallisuuden parantaminen vaihtamalla näköyhteyden vaativa kauko-ohjaus aitoon etäohjaukseen. Toisena vahvana tavoitteena oli tuottavuuden parantaminen käyttämällä automatisoitua kalustoa jatkamaan louheenajoa vuoronvaihtojen ja räjäytysten aikana, jolloin työntekijät eivät voi olla kaivoksessa.

Kensington otti AutoMinen käyttöön vuoden 2018 aikana. Langatonta verkkoa vahvistettiin tukemaan automatisoituja alueita. Samalla ratkottiin joitakin alkuvaikeuksia sekä uuden järjestelmän hyväksymiseen liittyviä haasteita. Louhetta siirrettiin AutoMinen avulla 4 000 tonnia vuonna 2019, ja järjestelmän luotettavuuden parantuessa määrä kasvoi 4 000 tonniin pelkästään tammikuussa 2020. Tuottavuus parani edelleen vuoden 2021 aikana.

"Se, että pystymme siirtämään louhetta lähes ilman ihmisen ja koneen välistä vuorovaikutusta, on ollut aivan mahtavaa", Kiessling sanoo. "Se on todella muuttanut suhtautumistamme etälouhintaan ja kuljetuksiin. Tuottavuus on parantunut huomattavasti."

IT- ja Business Intelligence -yksikön johtaja Bryan Nord vetää Kensingtonin automaatio-ohjelman kehittämistä. Kokoaikaisten automaatioinsinöörien palkkaaminen, operaattoreiden kouluttaminen, ongelmien ja ratkaisujen jakaminen sekä pitkän aikavälin suunnittelun parantaminen auttoi Kensingtonia lisäämään AutoMinen käyttöastetta yli 20 prosenttia vuonna 2021.

"Automaatiotiimimme parantaa jatkuvasti infrastruktuuria, raportointia, toimintaa ja kunnossapidon laatua, jotta meillä olisi parhaat edellytykset menestyä", Nord sanoo. "Odotamme, että käyttöasteemme paranee edelleen."

Bryan Nord, IT- ja Business Intelligence -yksikön johtaja, johtaa Kensingtonin automaatio-ohjelman kehittämistä. Kaivos kasvatti AutoMinen käyttöastetta 20 prosentilla vuonna 2021.

Kensingtonin alkuperäinen ajatus oli käyttää AutoMinea lähinnä etäohjaukseen, mutta käyttö on myös monipuolistunut käytön kasvaessa ja järjestelmän voitettua työntekijöiden luottamuksen. Tällä hetkellä lastausta ohjataan etänä, mutta myös louheenajo ja kuormien purku kaatonousuun voidaan tehdä täysin autonomisesti.

"Olemme tutkineet täysautomaatiota, mutta kaivoksen nykyrakenne estää sen käytön. Lisäksi toimintojen yhteensovittaminen edellyttää, että meidän on oltava nopeasti valmiita toimimaan eri alueilla. Sen vuoksi olemme optimoineet AutoMinen lähinnä etäohjaukseen ja puoliautomaattiseen toimintaan", Nord sanoo.

Kensington käyttää tällä hetkellä Sandvik LH514 -lastauskoneita eri automaatiotasoilla siirtämään malmia louhoksista kaatonousuille yleensä vuoronvaihdon aikana mutta myös työvuorojen aikana.

"Nämä ovat tehokkammat, vähiten käyttökatkoksia sisältävät käyttökohteet, koska laitteiden toimintaa ei tarvitse keskeyttää poraustiimien turvallisuuden vuoksi", Nord sanoo. "Työvuoron aikana pyrimme usein käyttämään tasoja, joilla on malmin tai sivukiven kaatonousu, koska lastauskoneen käyttöönotto ja jatkuva käyttö on silloin helppoa."

AutoMine-järjestelmän avulla Kensington on saanut tonnimäärät kasvuun muuttamalla tuottamattomia toimintakatkoksia tuottaviksi tunneiksi.

Nord kertoo, että Kensingtonissa ei tällä hetkellä seurata mittareita, joiden avulla voitaisiin määrittää AutoMinen hyödyt tavanomaiseen lastaukseen verrattuna. Yhtiön tiimi kuitenkin huomasi, että varastot pysyivät täydempinä AutoMinea käytettäessä. Kaivoksella on pudotettu jopa 42 kauhallista malmia kaatonousuun kolmen tunnin vuoronvaihdon aikana.

"Nämä 42 kauhallista jäävät siirtämättä normaalin toiminnan aikana", Nord sanoo. "Siksi pystyimme siirtämään resursseja lastauksesta sinne, missä niitä tarvitaan. Työtunteja vapautui siis muihin tarpeellisiin töihin.

"Kun työntekijät huomasivat lastauskoneen olevan luotettava ja tuottava myös silloin, kun maan alla ei ollut muuta toimintaa, he alkoivat todella ymmärtää, miksi teemme tätä", hän sanoo. "Nyt he tietävät, että ratkaisu toimii, ja miettivät, mihin muuhun sitä voidaan käyttää."

Kensingtonin kaivos

Kensingtonin maanalainen kultakaivos sijaitsee noin 72 kilometriä luoteeseen Juneausta, Alaskassa, historiallisella Berners Bayn kaivosalueella, jonka luonnonvaroja on hyödynnetty yli 100 vuotta. Kensingtoniin pääsee vain vesitse tai ilmateitse, ja sen omistaa ja sen toiminnasta vastaa Coeur Alaska, joka on Coeur Mining, Inc:n kokonaan omistama tytäryhtiö. Noin 400 työntekijää työllistävä kaivos tuotti 121 140 unssia kultaa vuonna 2021.

Kensingtonin tärkeimmät rajoitukset AutoMine-toiminnoissa liittyvät lastauskoneen ja operaattorin käytettävyyteen, ja sovittaminen yhteen poraamisen kanssa on myös yhä haaste.

"AutoMine-järjestelmällä olemme kääntäneet aiemmat useiden tuntien tuottamattomat toimintakatkokset päivittäisen tonnimäärämme kasvuksi", Nord sanoo. "Vaikka automaation soveltaminen poraus- ja räjäytysmenetelmäämme ja muihin työmenetelmiin, joita ei ole suunniteltu automaatiota varten, on ollut haastavaa, järjestelmän toimintä ylittää nyt alkuperäiset odotukset. Asianmukaisen koulutuksen, Sandvikin tehokkaamman tuen ja parantuneen kaluston tuntemuksen ansiosta automaatiotiimimme on huomannut, että käyttöaste on parantunut huomattavasti ja toimintakatkokset ovat vähentyneet olennaisesti", Nord sanoo.

"Sandvik on tukenut meitä hyvin automaatiomatkallamme, vaikka matkan varrella on ollut pieniä ongelmia ja haasteita. AutoMine tarjoaa paljon etuja. Järjestelmän omaksumiseen ja hyväksyntään liittyvät haasteet eivät ole merkityksettömiä, mutta niitä voidaan hallita, ja uskomme sen parantavan turvallisuutta ja tuottavuutta."

Kensington on selvinnyt haasteista, jotka liittyvät lastausautomaation sovittamiseen vakiintuneisiin työmenetelmiin, joita ei ole suunniteltu tätä tekniikkaa varten. AutoMinen edut osoittanut kaivos odottaakin innolla, että se voi tulevina vuosina tuottaa vielä enemmän hyötyä automaatiolla. Kun louhinta alkaa Elmira-esiintymässä 800 metriä Kensingtonin pääesiintymän itäpuolella vuonna 2023, Coeur Alaska on suunnitellut uuden malmion nimenomaan automaation varaan, jotta hyödyt voidaan maksimoida.

Operatiivinen johtaja Kyle Beebe (ylhäällä) ja entinen toimitusjohtaja Mark Kiessling näkevät AutoMinen keinona parantaa Kensingtonin tuottavuutta.

"Insinöörit etsivät nyt mahdollisuuksia sisällyttää AutoMine kaikkiin uusiin tuotantosuunnitelmiin ja hyödyntää joustavasti automaatiota materiaalin tehokkaampaan siirtämiseen", Nord sanoo. "Olemme parhaillaan ottamassa käyttöön automaattista lastausjärjestelmää Elmiran kanssa. Uskomme, että voimme hyödyntää automatisoituja lastauskoneita työvuoron aikana ja saada niistä jatkuvaa hyötyä. Kun jatkamme automaation laajentamista, kustannushyötyjen odotetaan kasvavan ja työsyklien nopeutuvan entisestään."

“Valitsimme Sandvikin myös siksi, että heillä oli järjestelmät valmiina.”

Kensington tutkii myös AutoMinen käyttöä dumpperitasolla uudessa esiintymässä.

"Olemme sisällyttäneen suunnitelmiin ne automaation osatekijät, joiden uskomme tekevän automaatiosta älykkäämmän ja kustannustehokkaamman", Kiessling sanoo. "Olemme todella innoissamme tästä mahdollisuudesta, emmekä vain lastauksen näkökulmasta, vaan mahdollisesti myös kuljetuksien näkökulmasta ja automaation edistämisestä tässä uudessa kaivoksessa."

Automaatio on jo auttanut parantamaan turvallisuutta ja tuottavuutta sekä alentamaan kustannuksia Kensingtonissa, ja skaalautuvalla teknologialla on potentiaalia parantaa nykyisten ja vielä löytymättömien malmioiden kustannustehokkuutta.

"Hienoa on, että automaation tehokkuuslisä, mahdollisuus jatkaa toimintaa vuoronvaihdon aikana, toimia älykkäästi ja ohjata useita laitteita voi alentaa kustannusrakennettamme ja antaa mahdollisuuden hyödyntää materiaalia, jonka hyödyntäminen on saattanut olla aiemmin vähäistä, alentaa cutoff-arvoja ja mahdollisesti sisällyttää materiaalin kaivossuunnitelmaan", Kiessling sanoo.

Esillä tässä artikkelissa

Tags

Esittelyssä
Installation of the xCell Cyclops convergence monitoring system during underground mining operations
Asiakastarinat

Jatkuvaa konvergenssimittausta

Kun maanalainen kaivostoiminta painuu yhä syvemmälle, maanpinnan jännitys kasvaa ja sen myötä myös turvallisuushaasteet. Operaattorit etsivät yhä useammin valvontaratkaisuja, jotka eivät ole vain tarkkoja ja luotettavia, vaan myös helppoja ottaa käyttöön ja turvallisia käyttää vaativissa ympäristöissä.
Jatkuvaa konvergenssimittausta
Esittelyssä
Asiakastarinat

Älykäs poraaminen, johdonmukaiset tulokset

Taisei Corporation, yksi Japanin suurimmista ja vakiintuneimmista pääurakoitsijoista, on muokannut maan infrastruktuuria yli 150 vuoden ajan. Taisei on saavuttanut merkittäviä saavutuksia maa- ja vesirakentamisen, rakennusten, energia- ja ympäristöratkaisujen alalla, ja se tunnetaan teknisestä innovaatiostaan sekä sitoutumisestaan turvallisuuteen ja laatuun.
Älykäs poraaminen, johdonmukaiset tulokset
Tarvitsetko apua?

Keskustele asiantuntijoidemme kanssa siitä, miten voimme auttaa sinua jo tänään

Haluamme suostumuksesi

Sandvik ja myyjämme käyttävät evästeitä (ja vastaavia teknologioita) kerätäkseen ja käsitelläkseen henkilötietoja (kuten laitetunnisteita, IP-osoitteita ja verkkosivuston vuorovaikutusta) sivuston toiminnallisia toimintoja, sivuston suorituskyvyn analysointia, sisällön mukauttamista ja kohdennettujen mainosten esittämistä varten. Jotkin evästeet ovat välttämättömiä, eikä niitä voi poistaa käytöstä, kun taas toisia käytetään vain, jos annat siihen suostumuksesi. Suostumukseen perustuvat evästeet auttavat meitä tukemaan Sandvikia ja yksilöimään sivustokokemuksesi. Voit hyväksyä tai hylätä kaikki tällaiset evästeet napsauttamalla alla olevaa asianmukaista painiketta. Voit myös antaa suostumuksen evästeille niiden käyttötarkoituksen perusteella alla olevan Hallitse evästeitä -linkin kautta. Käy evästeiden tietosuojakäytäntömme kautta saadaksesi lisätietoja evästeiden käytöstä.