Täysi panostus akkukoneisiin
- Aiheet:
- Asiakastarinat
- Julkaistu:
- 18 elokuuta 2025
- Teksti
- Eric Gourley
- Kuvat
- Adam Lach
Foran Mining Corporationin operatiivinen johtaja Gilbert Lamarche istuutui keskustelemaan Solid Groundin kanssa Foranin lippulaivahankkeesta, McIlvenna Bayn kaivoksesta, yrityksen kestävän ja vastuullisen kaivostoiminnan visiosta sekä täysin akkukäyttöisen kaluston eduista.
Kertoisitko lyhyesti, mistä McIlvenna Bayn projektissa on kysymys?
McIlvenna Bay on Foranin ensimmäinen kaivos ja sijaitsee Saskatchewanin provinssin itäisessä keskiosassa. Kyseessä on maanalainen kaivos, tuotanto on noin 4 900 tonnia päivässä, ja louhintamenetelmänä on avoin pitkäreikälouhinta pastatäytöllä. Louhinnan kohteena tulevat olemaan kupari ja sinkki, jotka ovat kriittisiä mineraaleja, ja lisäksi tullaan tuottaaman kultaa ja hopeaa.
Valmistelevat työt ovat siinä vaiheessa, että ramppi on edennyt 600 metrin pituiseksi. Työt on käynnistymässä toden teolla maan pinnalla, on tehty maarakennustöitä ja tehtaan perustukset valettiin muutama kuukausi sitten, joten asiat etenevät hyvin. Nyt eletään jännittäviä aikoja, sillä projekti etenee kohti ensimmäistä kuparirikaste-erää, jonka on määrä valmistua vuoden 2026 alkupuoliskolla.
Meillä on kunnia olla edelläkävijöitä siinä mielessä, että kaikki kaivoskoneemme ovat heti alusta lähtien akkukäyttöisiä. On innostavaa seurata, miten kalusto muuttaa kaivosalaa kokonaisuutena, ja toivomme, että menestyksemme voi kannustaa muita.
Kerro lyhyesti urastasi kaivosteollisuudessa ja mikä veti sinut Foraniin?
Tulin Valen palvelukseen noin vuonna 2006 oltuani muutaman vuoden muissa tehtävissä. Jaoin aikani operatiivisen toiminnan ja teknisten palvelujen välillä. Tulin Foranille vähän sen jälkeen, kun kaivoksen toteutettavuusselvitys oli julkaistu huhtikuussa 2022, joten minulla oli mahdollisuus tutustua siihen perusteellisesti ja päästä selville projektista ennen kuin päätin liittyä mukaan.
Se oli kaikkea, mitä halusin seuraavalta urasiirroltani. Halusin päästä tekemään jotain konkreettista ja kokeilla pienempää yritystä. Foran tarjosi tätä ja hyvin valmistellun projektin. Minulla oli kova halu palata kriittisten mineraalien pariin. Haluan käyttää energiani johonkin sellaiseen, jossa voi ajatella parantavansa vähän maailmaakin. Lisäksi kysymys ei ole pelkästä kaivoksesta, vaan myös yrityksen ja toimintakulttuurin rakentamisesta.
“Niitä on tulossa yhä enemmän, ja niistä tulee tulevaisuudessa alan standardi.”
Mikä antoi Foranille luottamuksen valita alusta alkaen kaikkiin koneisiin akkuratkaisun sen sijaan, että ensin olisi tehty kokeiluja tai sähköistetty asteittain? Kuinka suuri uskon hyppy oli investoida heti kaikkiin tuotantokoneisiin?
Se vastaa Foranin visiota ja missiota sekä halua olla vastuullinen ja kestävä kaivostoimija. Tiimi tunsi olonsa luottavaiseksi teknologian kehitysvaiheen suhteen. Tarkoitus ei ole tutkia ja kehittää vaan tehdä töitä.
Olen nähnyt tätä kalustoa käytössä jo aikanaan Valella. Jotain lähti mukaankin. Ratkaisut olivat vielä lapsenkengissä, mutta menestyksen avaimet olivat jo olemassa. Ja kun katsoo, kuinka energisesti teknologiaa kehitetään ja kuinka fiksuja ihmiä konevalmistajilla ja teollisuudessa on mukana miettimässä näitä ratkaisuja, ja kuinka paljon niihin on panostettu työtä ja rahaa, kaikki tämä on mielestäni vähentänyt riskejä merkittävästi.
Tämä ei ole nopea kokeilu, joka sitten häipyy alalta. Olemme hyvin varmoja siitä, että nämä ovat tulleet jäädäkseen. Niitä tulee jatkuvasti lisää, ja niistä tulee tulevaisuudessa alan standardi.
Hiilineutraalius ei välttämättä ole vielä kustannustehokkaasti saavutettavissa maanalaisessa kaivostoiminnassa – kuinka Foran perustelee tavoitteensa?
On katsottava tulevaisuuteen – miten teknologia kehittyy, polttoaineet eivät halpene, ja on ymmärrettävä tulevaisuuden yhteiskunnalliset vaatimukset. Talous on myös yksi komponentti. Tarjolla on mahdollisuuksia säästää investoinneissa kaivoksen elinkaaren alkuvaiheessa, esimerkiksi tuuletusinfrastruktuurin osalta.
Vastuullinen toiminta tarkoittaa myös työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden huomioon ottamista, eikä sille voi asettaa hintaa. On yhtiömme arvojen mukaista, että kuljettajien hengitysilma on puhtaampaa joka ikisessä työvuorossa.
Minkälaisella prosessilla Foran vertaili akkukäyttöisten koneiden valmistajia?
Ennen kuin minä tulin taloon, oli tehty päätös akkukäyttöisten koneiden käytöstä. Kun itse olin mukana, piti päättää, minkä konetoimittajan haluamme yhteistyökumppaniksi. Valintaprosessin keskiössä oli teknologia. Olemmeko varmoja siitä, että tämä on oikea teknologia, että se on robusti ja luotettava? Se oli iso asia.
Ja sitten oli kumppanuusnäkökulma: luotammeko siihen, että toimittajan kanssa päästään hyvään yhteistyöhön, koska tämä on meille erittäin tärkeä kumppanuus. Kumpikin yritys ottaa tässä riskiä. Kummankin on saatava tämä onnistumaan, koska sekä Sandvik että Foran ovat investoineet tähän. Joten tämä yhteistyökomponentti, todellinen kumppanuus, suhde, oli toinen iso asia.
Kolmanneksi sanoisin, että kyse oli siitä, kuinka vahvasti tulevaisuuteen suuntautunut yhteistyökumppani olisi. Me näemme tämän niin, että nyt olemme tässä, mutta onko yrityksellä halua jatkaa tuotteensa kehittämistä sanotaan viiden, kymmenen vuoden päästä? Sandvikilta on nähty viime aikoina todella hienoa teknologiaa esimerkiksi turvallisuuden ja tuottavuuden alueella.
Lisäksi toivomme yhteistyökumppaneiltamme kekseliäisyyttä: pitkäjänteistä ajattelua ja seuraavan askeleen miettimistä. Älä koskaan tyydy vallitsevaan tilanteeseen. Kuinka voi vielä parantaa?
Kerrotko tiiviisti, minkälaiseen akkukäyttöiseen kalustoon Foran on investoinut McIlvenna Bayn kaivoksella?
McIlvenna Bayn kokonaan uusi konekanta sisältää neljä akkukäyttöistä Sandvik DD422iE -jumboa, joissa on monitoiminen syöttökoneisto. Meillä on tällä hetkellä kaksi laitetta. Niillä on porattu nyt muutaman kuukauden ajan, ja saamme pian kaksi lisää ja tulevaisuudessa mahdollisesti vielä lisää. Lisäksi meille on tulossa porauskaluston puolesta Sandvik DL422iE -pitkäreikäporauslaite. Meillä on myös Sandvikin puomimallinen pultituslaite kunnostustöitä ja vaijeripultitusta varten. Isoimpia koneista ovat luonnollisesti lastauskoneet ja dumpperit.
Lastauskoneeksi olemme valinneet Sandvik LH518iB:n. Odotamme innolla, että saamme nähdä tositoimissa sen älykkäät ominaisuudet, etäohjauksen ja automaatioratkaisut. Kuljetamme kupari-sinkkimalmia Sandvikin 50-tonnisilla TH550B-dumppereilla. Siirrettävää on paljon, ja uskomme, että nämä kaksi dumpperia selviytyvät kaikesta, mitä niiltä vaaditaan. Tästä tulee hieno konekanta.
“Miettikää, mihin ala on menossa ja mitä etuja tämä teknologia tuo mukanaan.”
Millaisia kestävyyslaskelmia Foran on tehnyt McIlvenna Bayn osalta?
Dieselin menekki on noin 350 000 litraa vuodessa. Näyttää siltä, että akkukoneiden ansiosta meiltä jää päästämättä ilmaan noin tuhat tonnia hiilidioksidia vuodessa. Luvut ovat siis aika vaikuttavia, ja kun lasketaan yhteen kaivoksen 20 vuoden mittaisen elinkaaren luvut, puhutaan todella isoista lukemista.
Miten luonnehtisit Foranin ja Sandvikin välistä suhdetta?
Yhdellä sanalla sanoisin, että se on yhteistyöhenkinen. Tiimimme ovat yhteyksissä päivittäin. Sandvik on vastannut pyyntöihimme hyvin, joten tuntuu kuin olisimme yhtä tiimiä. Meillä kaikilla on paljon pelissä. On selvää, että Sandvik haluaa tämän onnistuvan yhtä paljon kuin mekin. Se on ollut hieno kokemus. Olemme koko ajan yhteydessä Sandvikin tiimiin, joten työskentely on ollut hyvin yhteistyöhenkistä.
Mitä sanoisit muille kaivoksille, jotka harkitsevat akkukäyttöisiä koneita, mutta päätöksenteko tuntuu vaikealta?
Sanoisin, että kannattaa vain lähteä liikkeelle, budjetoida investoinnit etukäteen, eikä pidä tuijottaa liian lähelle eteenpäin. Miettikää, mihin ala on menossa ja mitä etuja tämä teknologia tuo mukanaan. Ja sitten kun päätös on tehty, panostakaa täysillä. Ei pidä miettiä takaportteja tai varasuunnitelmia, koska varasuunnitelmat ovat kalliita. Keskittykää ja sitoutukaa, niin se onnistuu.
Entä AutoSwap- ja AutoConnect-ominaisuuksien tuoma lisäarvo? Kuinka helpoiksi koet nämä teknologiat?
AutoSwap-teknologia ja Sandvikin akut olivat kaksi isoa tekijää, jotka nostivat Sandvikin akkukäyttöiset koneet listamme kärkeen. Haluat maksimoida kaikkien koneiden tehollisen työajan louhintaperässä. Akkujen vaihdot on kaikki pois tuottavuudesta, työajasta ja kannattavuudesta.
Joten oli selvää, että hankala ratkaisu maksaisi sekä rahaa että tuottavuutta ja turhauttaisi myös työntekijöitä, joten mitä nopeammin akun saa vaihdettua turvallisesti, ja siihen tämä järjestelmä tähtää, sitä parempi on kaivoksen tuottavuus.
Oikeuttivatko tuottavuuslaskelmat akkukäyttöisten koneiden isommat investointikustannukset dieselkoneisiin verrattuna?
Investoinnit ovat isompia, mutta pitää katsoa kokonaisuutta, koska toisaalta tuuletuskustannukset pienenevät. Siis kaivoksen toimintakustannukset. Kaivostuuletus vie tyypillisesti noin 60–70 prosenttia kaivoksen kokonaissähkökustannuksista. Siinä saavutetut säästöt vaikuttavat siis merkittävästi toimintakustannuksiin ja koko tuuletusjärjestelmään. Tällä tavoin saadaan siis etuja.
Ei pidä myöskään tarkastella vain tämänhetkisiä kustannuksia vaan myös tulevaisuutta. Kun koneita vaihdetaan ja teknologian suosio kasvaa, hinta yleensä laskee suhteellisesti. Kun katsotaan polttoainekustannuksia, ne eivät todellakaan laske tulevaisuudessa. Jos siis katsotaan viiden tai kymmenen vuoden päähän, kannattavuusluvut näyttävät yhä paremmilta, kun otetaan huomioon myös odotettavissa olevat tulevat kustannukset.
Mutta huomioon pitää ottaa myös yrityksen brändi, maine ja houkuttelevuus sijoituskohteena, toimiiko se ympäristön kannalta vastuullisesti. Nämäkin ovat taloudellisia näkökohtia, jotka on otettava huomioon.
Sandvik ja Foran kumppanina ennätyksellisessä akkukäyttöisten koneiden käyttöönotossa Kanadassa
Vuonna 2022 Foran Mining valitsi Sandvikin toimittamaan Kanadan Saskatchewanin provinssissa sijaitsevaan McIlvenna Bay -projektiinsa 20 akkukäyttöistä konetta: dumppereita, lastauskoneita ja porauslaitteita. Tavoitteena on hiilineutraali kuparituotanto, jonka energianlähteenä McIlvenna Bay käyttää puhdasta vesivoimaa.
Samalla hyödynnetään Sandvikin uusimpia kestävän kaivostoiminnan teknologioita.
Kupari ja sinkki ovat kriittisiä metalleja siirryttäessä vähähiiliseen tulevaisuuteen, sillä ne ovat sähköverkkojen, aurinkopaneelien, tuulivoimaloiden ja akkujen olennaisia raaka-aineita. McIlvenna Bayn kaivosprojektin tavoitteena on toimittaa näitä mineraaleja mahdollisimman vähäisillä ilmastovaikutuksilla.